Väliasemalla on työskennellyt runsaan vuoden ajan siistijänä 30-vuotias Johanna. Vuonna 2010 hän valmistui kodinhuoltajaksi. Koulutuksessa käytiin laajalti läpi asioita siivous- ja keittiöalalta.
Valmistumisen jälkeen Johanna työskenteli laitoshuoltajana sairaalan vuodeosastolla, mutta oli ennen Väliasemalle tuloaan neljä vuotta pois työelämästä. Työskentelyä Väliasemalla Johanna kuvaa sanomalla sen olleen mukava kokemus.
Tauon jälkeen tämä on ollut pehmeä lasku takaisin työelämään ja vuoden aikana hänelle on syntynyt ideoita, minne suunnata seuraavaksi.
Johanna suunnittelee opiskelevansa oppisopimuksella hoiva-avustajaksi. Hoitoalalla on suuri tarve avustavista työntekijöistä, joten hoiva-avustajalla lienee tulevaisuudessa varsin vakaa työllisyystilanne.
Väliasemalla työskentely antaa ideoita ja valmiuksia monenlaisiin tulevaisuudennäkymiin, suuntaviittoja siihen minne työntekijä voisi siirtyä jatkossa. Työsuhteen aikana Väliasemalla on mahdollisuus saada henkilökohtaista tukea oman uran suunnitteluun, sekä vaikkapa hakemusten ja cv:n laatimiseen.
Lähitulevaisuudessa Johannalla on suunnitteilla kesäretki Korkeasaareen. Hän toivoo, ettei sille päivälle osuisi liian helteinen ilma, jotta retkipäivästä tulisi miellyttävä.
Nina
viestinta@nokianvaliasema.fi